reissua ja koulua





pitkästä aikaa!
Paljon on tapahtunut ja aikaa taas kulunut. Koulussa on kivaa, vaikkakin paljon töitä. Täällä tuntuu vanhat kunnon ryhmätyöt olevan muodissa, kun markkinoinnissa ja business communicationissa molemmissa pitää tehdä ryhmäpresentaatioita uusista tuotteista.
Aika paljon on myös reissattu saksalaisten poikien Markin ja Johanneksen sekä Niinan kanssa. Ollaan käyty kolme kertaa San Franciscossa ja viime viikonloppuna käytiin Lake Tahoella ja Yosemite kansallispuistossa. Torstaina koulun jälkeen ajettiin Lake Tahoelle, jossa vietettiin kaks yötä ja kierreltiin ja katseltiin maisemia ja maattiin rannalla. Lauantai aamuna ajettiin kansallispuistoon Nevadan kautta ja lopulta iltapäivästä päästiin puistoon hullujen vuoristoteiden kautta. Taas tuli todettua kuinka Amerikassa on kaikki suurempaa kun katseli kilometrin alaspäin putoavaa kallionseinää ja samankokosia vesiputouksia.
Tänään oltiin laskuvarjohyppäämässä ja korkeanpaikankammo tuli kuin tulikin voitettua. Uskalsin hypätä koneesta, joskin ohjaaja selässä. Oli aika kuumottavaa kun näki kun ihmiset edestä hyppäs ja tuli oma vuoro. Ohjaaja oli nopeasti käynyt läpi pääkohdat mitä pitää tehdä, mutta sitten kun tuli oma vuoro nin vaan mentiin. Eka sekunti oli pahin kun ei oikeen tajunnut mitö tapahtuu, mutta sen jälkeen oli todella siistiä. Aluksi oli minuutin vapaapudotus ja sen jälkeen hengailua varjon varassa. Sain hypystä myös DVD:n muistoksi.
Ens viikonloppuna lähdetään Vegasiin Saksalaisten, Niinan ja Olli-Pekan kanssa, jonka jälkeen lisää kuulumisia.
Mikko

0 Comments:
Post a Comment
<< Home